7.11.2016 Koti

 

 

fullsizerender-1

Tie kiertää Pielisen vasemmalta ja viidentoista minuutin kuluttua tulemme valtatielle. Bussi notkuu aamussa, joka ei ole vielä noussutkaan. Linja-auton oikeanpuoleiset ikkunalasit ovat huurussa, jonka vuoksi istun tavoistani poiketen bussin vasemmalla puolella.

 

Vasemmanpuoleisesta ikkunasta näkyy luminen tienvierus, männikköä ja huoltoasema. Huoltoaseman kohdalla odotamme risteävää liikennettä. Yksi auto yskäisee pakokaasunhajuisen köhäisyn jäätyneeseen ilmaan. Huoltoaseman kyljestä näen ajan ja pakkasasteet. Miinusta on kymmenen.

 

Olen pukeutunut vihreään paksuun toppatakkiin ja mietin miten kummassa pääsen siitä eroon, kun 20 päivän päästä lähden lentokentälle. Talvi oli tullut yllättäen. Siitä huolimatta olen siitä iloinen. Olen aina rakastanut talvea, kylmää viimaa kasvoilla ja valkeana kimmeltävää hankea. Olin ollut jokseenkin varma, ettei talvi olisi kerennyt tulla Suomeen, ennen kuin matkani Uuteen-Seelantiin koittaa. Onneksi en ollut pakannut talvivaatteita muuttokuormaan.

 

Saavumme Kuopioon. Kaupunki näyttää kadonneelta saarelta täältäpäin katsottuna. Jään bussista pois ja odotan tutun sinertävää autoa. Hyppään isän kyytiin. Kysyn mitä kuuluu veljenpojalleni ja tädille. Juttelemme vähän säästä, mutta muutoin olemme hiljaa suurimman osan ajasta. Käymme kotikylän kaupassa, ostamme leipää, vehnästä ja muuta tarpeellista. Moni tervehtii isääni ja katsahtavat sitten minua. Minä en tunnista täältä enää ketään, eikä kukaan minua. Isä jää pelaamaan peliautomaattia ja minä kannan ostoskassit autoon.

 

Kotipihan eteen on kasvanut tuuhea metsä. Lapsena pystyimme katselemaan kotitaloamme bussipysäkin kohdalta. Nykyään täytyy tulla pihaan asti, jotta näkisi koko talon. Noustessani autosta odotan vieläkin, että virkeä pohjanpystykorvamme ryntäisi kopistansa ulos ja tervehtisi minua riemukkaasti. Ei ole koiraa, eikä punaista koppia, jonka kylkeen oli ollut kiinnitettynä isoveljeni tekemä kyltti. Isä sanoi, että koppi oli viety serkuille Iisalmeen.

 

Lasken kassini eteisen sohvalle. Sohva on ollut siinä jo vuosikymmeniä. Kaikki on pysynyt lähes ennallaan. Silti koti näyttää aina jotenkin niin tyhjältä ja pieneltä. Lapsena oli enemmän tavaraa ja kaikki tuntui isommalta. Mikään ei ole muuttunut, mutta silti kaikki on toisin. Vastarannallakin asuu eri ihmiset.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *