25.11.2106 Black Friday

Lennot on peruttu.

Lufthansan lakon vuoksi emme pääse lähtemään ensimmäiselle lennollemme, jonka vuoksi koko lento Uuteen-Seelantiin peruutettiin. Kun saan tietää tästä, on torstai 24.11 ja kello on yli yhden iltapäivällä. Olen juuri pakannut tavarani ja lähdössä Tintin ja Johkun ovesta ulos, kun katson kännykkääni. Lausun ääneen kirosanan ja teen päätöksen. Astun rappukäytävään, nousen bussi numero 43:seen ja menen Annan luokse. Vasta siellä alan järjestelemään asioita.

 

Tsättään Kilroyn nettituen kanssa, joka kehottaa soittamaan heidän kansainväliseen palveluunsa, koska olemme ostaneet lippumme netistä. Hän sanoo, että Lufthansa ei ota vastaan puheluita asiaan liittyen, joten tämä on fiksuin tapa hoitaa asioita. Näppäilen numeron. Soitan, koska Anna ei koe sellaisia asioita omakseen ja minä taas toisaalta olen niissä jokseenkin hyvä. Tällaisissa tilanteissa tulen ajatelleekseni kuinka loistava sihteeri minusta tulisikaan.

 

Harkitsen hetken kaiken jättämistä taakseni ja muuttoa vaikkapa Turkuun. Aurajoen varsi on houkuttanut minua aiemminkin, en tiedä miksi. Ehkä siksi, että se tuntuu olevan Suomen kaupungeista ainoa, joka ei yritä olla kuten Helsinki tai muu maailma. Samassa Kilroyn nettisivuille lämähtää mainos, jossa hehkutetaan irtiottoa Working Holiday viisumilla Uuteen-Seelantiin. Mainitsen siitä Annalle ja molemmat naurahdamme. Varsinainen irtiotto. Kaikesta voi syntyä varsinainen soppa ja silloin tekee mieli paeta.

 

Asiat eivät järjesty moneen tuntiin. Anna pakkaa laukkunsa sekunnissa, mutta ei ole hoitanut esimerkiksi syntymätodistuksen kopioita tai tiliotteen hankkimista. Minä pakkaan laukkuani pidempään, vaikka olen hehkuttanut kuinka onnistuneen kevyesti olen pakannut tavarani. Löydän sellaisenkin aarteen kuin 90-luvun vyölaukku, jonka aion ottaa mukaan. Ilman sitä kesäni pyörämatkat töihin olisivat olleet tylsiä ja vaikeampia, kun kaikki tarpeellinen olisi ollut jossain repussa tai tarakalla.

 

Illalla saan uuden lipun, mutta Anna ei. Lento siirtyy sunnuntaille ja minua harmittaa kovasti. Aiomme peruuttaa yöpaikkamme, mutta kun yritämme etsiä uutta tajuamme ettei se ole enää näin pienellä varotusajalla kovinkaan kannattavaa taloudellisesti ja kysymme houstilta voimmekko olla kolmen yön sijasta yhden.

 

Siirto onnistuu, mutta palautusrahat eivät löydä oikealle luottokortille, koska kyseinen luottokortti ei ole enää voimassa. Yritän olla yhteydessä Airbnb:hen, mutta en löydä mistään kontaktisähköpostia, ja otan varulta yhteyttä pankkiin. Matkavakuutuksesta taas kerrotaan, että he eivät korvaa lakon aiheuttamia korvauksia ja meidän pitää olla yhteydessä lentoyhtiöön. Lentoyhtiömme taas on Air China, ei Lufthansa, joten pitää toivoa parasta, että nettisuilla on tarpeeksi selkeät englanninkieliset ohjeet. Pankista tulee viesti, että pankkivirkailija voi hoitaa asian minun puolesta ja käskee minun olla rauhallisin mielin. En silti luota mihinkään liikaa, varsinkaan taloudellistenasioiden järjestymiseen ellei niitä järjestä itse.

 

Väsyn ja alan ärtyä. Sanon Annalle, etten jaksa enää katsoa yöpaikkoja ja minun täytyy jokatapauksessa mennä hakemaan vielä kaksi laukkua Tintiltä ja Johkulta, jonka jälkeen joudun etsimään yöpaikan täksi yöksi, sitten seuraavaksi ja vielä sitä seuraavaksi. Pistän T:lle viestiä, ja hän sanoi ottavansa minut avosylin vastaan. T on se sama ystävä, jonka luota lähdin 3.11., jolle heitin heipat ovenraossa ja nousin Joensuun bussiin. Tuntuu ettei siitä olisi niin pitkä aika, sanon kun astun sisään vanhaan jugendtaloon.

 

Mutta mitä kaikkea sillä välillä onkaan tapahtunut. Mietin elämää, joista yksi on päättynyt.

 

Syömme nepalilaista ja olemme molemmat vaisuja. Iltaa kohden piristymme ja valvomme kahteen aamuyöllä. Kerron T:le Tuvalusta, joka sijaitsee lähellä Uutta-Seelantia ja joka hukkuu hetkenä minä hyvänsä. Katsomme netistä kuvia siitä ja se koskettaa jotenkin meitä molempia.

 

Perjantaiaamuna herään T:n lemmikkikanin metakkaan ja huudan sille. Se lopettaa heti, mutta jatkaa taas kohta. Huudan uudestaan ja se lopettaa nyt kokonaan. Herättyäni silitän sen päätä ja pahoittelen käytöstäni. Anna pistää viestiä että sai vihdoin uuden lipun, samaiselle lennolle. Ikkunasta tuleva valo häikäisee. Muistan yhtäkkiä, että minulla on likavaatepussissa neljä likaista alushousua ja yksi sukkapari, jotka minun on ollut määrä pestä kokonaisen viikon ajan. Toisaalta, on Black Firday. Minun tekisi vaan heittää ne roskiin ja käydä ostamasta alakerran Forumista uudet ja tuhota luontoa.

 

Samalla muistan, ettei minulla ole vieläkään toista adapteria ja Annalla ei ole ensimmäistäkään. Päätän käydä kakkukahvilla jossain helsinkiläisessä ravintolassa, ostaa alushousuja ja adapterin. Tintti kutsui minut lounaalle luokseen kello yhdeksi  ja menen sinne. Sen jälkeen ostan viinipullon, menen Annan luokse suunnittelemaan reissua. Tajuan, ettemme ole oikeastaan suunnitelleet sitä yhdessä ollenkaan ja miten paljon on kaikkea mitä emme tiedä.

 

Vatsanpohjassa mölyää innostus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *